Ota yhteyttä


Kerro kokemuksistasi tai anna palautetta lomakkeella, johon pääset tästä linkistä.

Panimoravintola Huvila

Suussa sulavia herkkuja, suurenmoista olutta ja letkeää livemusaa. Niistä on Huvilan elämykset tehty.

Vuonna 1912 rakennettiin järven rantamille Savonniemeen Savonlinnan keskustan tuntumaan ylväs puutalo, jossa aloitti toimintansa mielisairaala. Nyt vuosisataa myöhemmin tuo arvokkaasti ikääntynyt talovanhus on muuttunut Panimoravintola Huvilaksi, joka kutsuu nauttimaan ainutlaatuisista hetkistä aivan Saimaan aaltojen äärelle.

Huvilan skandinaavisessa keittiössä ei niinkään piitata ohi kiitävistä trendeistä, vaan kokkien kunnia-asioita ovat tuoreet raaka-aineet ja etenkin suomalaisen järvikalan monipuolinen käyttö. Käsityöperinne näkyy Huvilalla aina astioita myöten, sillä annokset tarjoillaan panimomestari Pulliaisen Huvilaa varten suunnittelemilta ja valmistamilta saviastioilta.

Panimossa valmistetaan brittiläistyylisiä pintahiivaoluita, siideriä ja perinteistä suomalaista sahtia. Huvilan oluet ovat saavuttaneet lyhyessä ajassa sekä suuren yleisön että ammattilaisten arvostuksen, josta kertovat tuotteiden saavuttamat lukuisat palkinnot. Huvilan tilavalla terassilla järjestettävät Panimoklubi-konsertit tuovat perinteisesti Savonlinnan kesään huippuartisteja. Pitkän päivän päätteeksi voi kallistaa päänsä Huvilan kodikkaan Bed & Breakfast -huoneen vuoteeseen. Tervetuloa tutustumaan Huvilan ainutlaatuiseen miljööseen ja tunnelmaan!


Panimoravintola Huvila
Puistokatu 4
57100 Savonlinna
Puh. 015 555 0555

www.panimoravintolahuvila.fi

Kesäkaudella xx.x - xx.x.xxxx avoinna päivittäin. Talvikaudella palvelemme tilauksesta.

Huvila sijaitsee Savonlinnan keskustassa, Puistokadun päässä.